En ole jaksanut paljon konetta aukoa työpäivien jälkeen. Aikamoista vipinää harrastusrintamalla elokuu ja syyskuun alku. Kaipa se tästä rauhoittuu, kun ihmiset käpertyvät koteihinsa talven tullen. Miehetkin. Nettideittipalstoilla en ole käynyt ollenkaan. Ravintoloissa en ole käynyt ollenkaan. Mä tuossa mietin, että kaipa sitä sitten saa sitä mitä tilaa. Ei täältä kotoakaan kukaan tule hakemaan, joten ehkä mä sitten olen tilannut yksin olon? Oikasti ihan väsyttää, kun alkaa ajattelemaankin ravintolaan menoa. Ei jaksa sitä.

Tänään luin loppuun Kluunin vaimo kävi lääkärissä kirjan. Se kosketti. Itkin aikalailla loppua lukiessani. Tavallaan sitä taas kerran tajusi, miten onnekas juuri nyt itse onkaan. Mä olen hengissä, kaikki on mahdollista. Silti samalla tunsin itseni todella yksinäiseksi. Yksinäisemmäksi kuin aikoihin. Miten tekikään mieli mennä kainaloon, toisen lämpöön. Just nyt musta tuntuu, että se on pelkkää itsensä suojelemiseksi sanottua p*skaa, että hyvin mulla menee, ihan kiva olla yksin, osaan mä yksinkin olla. Osaanhan mä aikuinen nainen! Osaan, osaan, mutta se on silti vastoin pohjimmaista minua.

Mulla on iso tarve tulla rakastetuksi, rakastaa. Se on vaan pakko työntää taustalle.

Tulipahan käytyä nettisokkotreffeillä. Jos nyt lyhyesti voi treffien fiilikset purkaa, niin sanoisin, että oltiin niin eri vuosikymmenillä synnytty, todella. Mies oli mukava ja sitä rataa, mutta fiilis oli sama kuin olisin ollut kahvilla isäni kanssa. Mies ajatteli taatusti ihan samalla tavalla.

En kirjoitellut tämän miehen kanssa kovinkaan paljon. Tarkoitus oli katsoa miten oikeaan tai väärään voi osua lyhyen kirjoittelun perusteella. Siihen en saanut vastausta, mutta näkemykseni siitä, että live-elämässä toisen sukupuolen kohtaaminen on paljon järkevämpää vahvistui entisestään.

Otin pois profiilin Suomi24:stä.

Kokeilin profiilin laittamista Match.com:iin. Sitä sai kokeilla kolme päivää ilmaiseksi. En jatkanut tilausta. Josko sitten syksyn pimeinä iltoina sitä jatkaisi. Tai ehkä jo ensi viikolla. En tiedä.

Mulla on treffit huomenna. Sain kesken työpäivän kauhean jännityskohtauksen. Minä! Siis minä, joka en jännitä juuri koskaan yhtään mitään. Mut mä en olekaan ollut miehen kanssa kahden sillä tavalla treffeillä pitkään aikaan. Mä en kehtaa sanoa miten pitkään aikaan. Mutta, kun mä sanon pitkään, se todella tarkoittaa sitä.

Miksi mä jännitän treffejä? Mä en tajua. Tapaan työssäni satoja, tuhansia ihmisiä vuodessa, enkä mä jännitä ketään. Mä olen suojassa työpukuni alla.

Mitä mä laitan päälle? Ja alle.

Mikä on naisellista? Mä tiedän ja tunnen olevani nainen, mutta se suuri arvoitus on, mikä on miehen mielestä naisellista.

Tunnustan. Kirjauduin Suomi24:ään. Totta kai.

Netistähän niitä miehiä nykyisin löytyy? Siellä niitä on ja ne etsivät naisellista naista. Hei herätys ja taas kerran haloo! Mitä te hyvät miehet tarkoitatte naisellisella? Kertokaa mulle tämä suuri salaisuus, jota niin hellästi tunnutte ilmoituksissanne pitelevän.

Naisellinen nainen. Onko se kukka kämmenellä, hellä, pehmeä, hymyilevä. Onko se topakka ponnaripää. Onko se silkkaa seksiä, kuumaa ja kiihkeää. Mitä se on.

Miehinen mies. Mun mielestä miehinen mies on sanansa mittainen mies. Jämerä. Pehmeä. Älykäs. Miehinen mies rakastaa itseään niin paljon, ettei päästä kroppaansa ihan hirveään kuntoon. Hän osaa.

Suomi24:ään kirjauduttuani aloin saada viestejä. Jokusen profiilin bannasin heti alkuunsa. Ei täyttynyt miehisen mieheni kriteerit. Sitten nappasi. Hei kas mikäs tämä onkaan, tosi kiva profiili! Vaihdettiin siinä pari päivää viestejä. Mies halusi tavata. Mä mietin asiaa yhden illan ja vastasin, että tavataan vaan. Kuinkas kävikään, loppui miehisen miehen kantti tai sitten löytyi naisellisempi nainen.

Täytyy myöntää, että vähän harmittaa. On se nyt kumma, jos mies noin onnensa ohi kävelee, vaan minkä minä sille voin, jos ei hyvän päälle ymmärrä. There is plenty of fish in the sea. Puolin sun toisin ja SE on aika sairasta. Ihan totta! Voiko se olla tervettä, että etsitään aina vaan parempaa profiilia...kai niiden takana on ihminen. Mihin minä olenkaan ryhtynyt...

Ai niinhän se olikin. Mun täytyy saada mies?

Mä inhoan tätä internet aikaa. Ei tätä voi maistaa, haistaa, tuntea. Ihan yhtä hyvin voisin pyytää kaveria vastailemaan mulle netin välityksellä. Se varmaan naisena osaisi kirjoittaa mulle juuri oikeat sanat. Ja mä voisin rakastaa. Hitto, mä voisin ihastua, rakastua ja rakastaa netissä. Mä rakastaisin...tyhjää.

Seikkalu Suomi24:ssä jatkuu. Ehkä osassa 87. pääsen jo treffeille. Jaksankohan mä sinne asti.

Mun täytyy saada mies?

Kesä on kohta ohi, loma loppui. Ja suussa tuntuu olevan ihan helvetin iso ja karvas sitruuna. Se on niin iso, että tunkeutuu aivoihin asti. Vituttaa. Mun kuulemma pitää saada mies. Olen kuulemma säälittävä kotona tuhertaja. Pitäis kuulemma alkaa elämään. Niin ne sanoivat. Töissä.

Mitä ne tietävät? Vai enkö mä itse tajua elämästä ennen kuin on myöhäistä?

Olen vielä kaunis. Mä tiedän sen. Saan siitä palautettakin oikeastaan aika useinkin. Miksi helvetissä musta ei tunnu kauniilta! Olen tainnut olla liian pitkään yksin. Kohta sitä ei kai enää kehtaa ääneen sanoa miten pitkään. Kohta mä en kai enää tiedä miten miehen kanssa ollaan, siis silleen...sängyssä.

Ne eivät kuulemma tule mua kotoa hakemaan. Joo, ei varmaankaan, mutta mitä mun sitten muka pitäisi tehdä. Mennä ja liikkua. Vai niin. Mähän liikun. Eilenkin juoksin, hiki valui selkää pitkin, reidet huusivat hoosiannaa. Se ei riitä. Pitäis mennä baariin, ottaa viinaa, ottaa miehiä. Hitto, kun mua ei huvita! Ei viinaa, ei baareja. Juoksis samaa lenkkiä mun kanssa, törmäisi vaikka, saishan koskettaa saman tien. Ei multa uskallusta puutu! Miksei niitä miehiä voi tavata normaalissa elämässä?

Mietin pitäiskö mun ottaa tavoite loppuvuodelle. Pitäiskö mun löytää mies!

Mikä meitä sinkkuja vaivaa? Miksi helvetissä se on niin vaikeaa lähestyä toista. Mikä miehiä vaivaa, miksei ne uskalla lähestyä, mitä ihmeen taikamerkkiä ne odottavat? Kysyn vaan. Siihen, jos saisi vastauksen helpottuisi muuten monen sinkun elämä.

Hei haloo miehet!!! Luuletteko, etten huomaa miten katseenne seuraa. Miksi te vaan katselette. Pitääkö mun liimata selkää lappu "tuu juttelemaan, äläkä tyydy näkemään VAAN päiväunia musta". Miksi te olette niin ujoja, vai pitääkö MUN alkaa ollemaan rohkeampi?