Mun täytyy saada mies?

Kesä on kohta ohi, loma loppui. Ja suussa tuntuu olevan ihan helvetin iso ja karvas sitruuna. Se on niin iso, että tunkeutuu aivoihin asti. Vituttaa. Mun kuulemma pitää saada mies. Olen kuulemma säälittävä kotona tuhertaja. Pitäis kuulemma alkaa elämään. Niin ne sanoivat. Töissä.

Mitä ne tietävät? Vai enkö mä itse tajua elämästä ennen kuin on myöhäistä?

Olen vielä kaunis. Mä tiedän sen. Saan siitä palautettakin oikeastaan aika useinkin. Miksi helvetissä musta ei tunnu kauniilta! Olen tainnut olla liian pitkään yksin. Kohta sitä ei kai enää kehtaa ääneen sanoa miten pitkään. Kohta mä en kai enää tiedä miten miehen kanssa ollaan, siis silleen...sängyssä.

Ne eivät kuulemma tule mua kotoa hakemaan. Joo, ei varmaankaan, mutta mitä mun sitten muka pitäisi tehdä. Mennä ja liikkua. Vai niin. Mähän liikun. Eilenkin juoksin, hiki valui selkää pitkin, reidet huusivat hoosiannaa. Se ei riitä. Pitäis mennä baariin, ottaa viinaa, ottaa miehiä. Hitto, kun mua ei huvita! Ei viinaa, ei baareja. Juoksis samaa lenkkiä mun kanssa, törmäisi vaikka, saishan koskettaa saman tien. Ei multa uskallusta puutu! Miksei niitä miehiä voi tavata normaalissa elämässä?

Mietin pitäiskö mun ottaa tavoite loppuvuodelle. Pitäiskö mun löytää mies!

Mikä meitä sinkkuja vaivaa? Miksi helvetissä se on niin vaikeaa lähestyä toista. Mikä miehiä vaivaa, miksei ne uskalla lähestyä, mitä ihmeen taikamerkkiä ne odottavat? Kysyn vaan. Siihen, jos saisi vastauksen helpottuisi muuten monen sinkun elämä.

Hei haloo miehet!!! Luuletteko, etten huomaa miten katseenne seuraa. Miksi te vaan katselette. Pitääkö mun liimata selkää lappu "tuu juttelemaan, äläkä tyydy näkemään VAAN päiväunia musta". Miksi te olette niin ujoja, vai pitääkö MUN alkaa ollemaan rohkeampi?